|
Yleistä: Olen lukenut Jari Ranteen ansiokasta blogi-kirjoitusta erilaisista hallintokulttuureista, selkeästä puhe- ja kirjoitustavasta ja näihin keskusteluaiheisiin liittyneistä mielenkiintoisista kommenteista. Kirjoitin tämän tekstin kun viime kokouksissa tarkastuslautakunnassa käsitellyt asiat eivät ole kaikille avautuneet. Yritän kirjoittaa selkosuomella ja vain omasta, yhden tarkastuslautakunnan jäsenen näkökulmasta.
Johdanto: Tarkastuslautakuntatyöskentely on aika vaativaa, kokouksia on paljon ja tehtäväalue laaja kuten kaikki kiinnostuneet voivat lukea kaupungin nettisivuilla olevasta hallintosäännöstä: pykälä 13 tarkastussääntö. Eräänä tehtävänä on mm. huolehtia, että tilintarkastusta varten on tarpeelliset voimavarat, jotka mahdollistavat tilintarkastuksen suorittamisen hyvän tilintarkastustavan edellyttämässä laajuudessa.
TARLAN tavoitteena ei ole salata asioita, vaan arvioinnin seurauksena tuoda julki asioita. TARLA toimii kaupunkilaisten edustajana ja seuraa valtuuston tahdon toteutumista ja kertoo johtopäätökset arviointikertomuksessa vuosittain. Jäin miettimään Iisakki Kiemungin, valtuuston puheenjohtajan (toivoakseni) ominaisuudessa, esittämiä lautakuntaan kohdistuneita salausväitteitä viime keväältä ja nyt taasen uudestaan. Vastaan viimeisimpään salausväitteeseen oman käsitykseni mukaan:
Varsinainen asia: TARLA pyysi lausuntoa – Hämeen Sanomien medioissakin käsitellyn – kaupunkilainen Kari Ilkkalan Hämeenlinnan Jäähalli Oyn taloudellista tilaa (9.10.2010) koskeneeseen tarkastuslautakunnalle osoitettuun kirjeeseen vastaamiseksi. TARLA ei pyytänyt lausuntoa yleisöosastokirjoituksiin, vaikka niihinkin saimme vastineita, mutta näitä lautakunta ei käsitellyt. TARLA ei kirjoittanut tilaamaansa lausuntoon sen olevan salainen, vaan ’ei julkiseksi’ lausuntonsa merkitsivät lausunnon laatijat itse.
Selitysosio: TARLAlla ei ole virkamiesesittelijää, eikä toimialansa lainopillisia tai muitakaan asiantuntijoita kokouksissaan kuin hyvin harvoin. Kokoukset valmistelee puheenjohtaja, apunaan tarkastustoimiston henkilöstö, ja puheenjohtaja toimii myös esittelijänä. Asiantuntijoiden vähäisyydestä johtuen päätöksenteko on hitaampaa. Lautakunnan kokouksissa jokainen jäsen (varajäsen) käyttää puheenvuoroja, kuten muissakin lautakunnissa, sen osaamisensa ja kaupunkilaisnäkökulmansa perusteella mitä kullakin sattuu olemaan. Lautakunnan toimintaa ja asiantuntijaosaamista kehitetään koko ajan koulutusten avulla.
Liisa Hallila
Osallistun Leo Leppäsen yksi mies – monta roolia keskusteluun vähän toisesta näkökulmasta, mutta en halua käsitellä kirjoituksessani henkilöitä, vaan asioita, jotka mahdollistavat kyseiset menettelyt.
Ensiksi tämä aihehan liittyy oikeudenmukaisuuteen, tai sen puutteeseen. Monissa organisaatioissa ulkomailla rekrytointi tapahtuu suomeksi sanottuna ’yhtäläisten mahdollisuuksien’ ohjelman mukaisesti ja tätä myös seurataan sekä laaditaan raportit vuosittain. Näin ei ole Hämeenlinnassa. Aika monet työpaikat, varsinkin johtavat sellaiset, eivät ole olleet julkisessa haussa, vaan niihin valitaan puolueaktiiveja. Osakeyhtiöiden hallitukset valitsevat työntekijänsä, mutta nämä työntekijät rinnastetaan kuitenkin kaupungin työntekijöihin. Konserniohjeissa sanotaan, että kaupunki edellyttää, että tytäryhteisöt ovat esimerkillisiä työnantajia. Kaupungin yhtiöiden hallituksilla on merkittävä rooli hyväksyessään nykyiset rekrytointi- ja raportointimenettelyt.
Toiseksi Hämeenlinnan kaupungin hallintosääntö mahdollistaa sen, että henkilö voidaan ottaa puoleksi vuodeksi projektiin ja sen jälkeen palkata suoraan tehtävään, ilman julkista hakua. Nämäkin asiat ovat vähän eri lailla painottuneet ennen ja jälkeen kuntaliitoksen. Nyt sanotaan, että uusiin tehtäviin otetaan kaupungin työntekijöitä, mutta ei aina. Ulkopuoleltakin palkataan sillä silmiini osui tiedotus ulkopuolelta palkatusta puolueaktiivista.
Kolmanneksi Hämeenlinna esiintyy mieluusti koulukaupunkina. Eikö ole kummallista, että toisaalta vähätellään koulutuksen merkitystä tytäryhtiöissä toimivien osalta? Tämä on varmaan aika raskasta luettavaa koulutetuille nuorille ihmisille, jotka ovat koulutustaan vastaamattomissa töissä tai työttöminä. Nyt näitä Leppäsen blogin tekstejä lukiessani alan yhä syvällisemmin ymmärtää ystävyyssuhteiden merkityksen rekrytoinnissa ja asioiden sujuvassa hoitamisessa. Ystävyydenosoitusten arvellaan yleensä olevan vastavuoroisia ja siksi kuntalaiset alkavat ihmetellä ja kirjoitella.
Neljäs asia mikä nousi mieleeni on ero yrityksellä ja ”yrityksellä”. Yksityisten yritysten omistaja-johtajat eivät tosiaan välttämättä ole kouluja käyneitä, mutta raatavat omaisuutensa ja yrityksensä puolesta henkilökohtaisia riskejä ottaen tunnetusti pitkiä työviikkoja, usein ilman lomia. Veromaksajien rahoilla pelaavien (joskus vaikuttaa ihan kirjaimellielta) yritysten johtajat ovat ikään kuin virkamiehiä. Ei ole oma omaisuus kiinni kaupunkilaisten omistamissa yrityksessä, vastuuta toki on. Palkka tulee meni niin tai näin. Jos kaupungin yritys ei kannata tai se on menossa konkurssiin, sitä voidaan auttaa erilaisilla järjestelyillä veronmaksajien rahoilla. Kaupunkilaisilla on oikeus saada tietoja kaupungin yrityksistä, jotta voivat päätellä itse, miten hyvin niissä menee. Edelleen konserniohjeissa sanotaan, että jos yhtiöllä on asiakkaana kuntalaisia, sen toiminta on laajaa tai yleistä mielenkiintoa herättävää, on yhtiön huolehdittava, että yhtiössä on laadittu yleisesti saatavilla oleva vuosikertomus. Vuosikertomus on yleisesti saatavilla jos se on yhtiön Internet-sivuilla.
Lopuksi: kauppahan on se mikä kannattaa enkä oikein usko, että pelkkä ¨urheiluhulluus¨ voisi olla yrittäjän motiivina sijoittaa miljoonia ns. pikkukaupunkiin ja ottaa riskejä. Todelliset yrittäjät punnitsevat hyötyjä ja voittoja tarkkaan.
Vaikea, vaikeampi keskustelu terveydenhuollon kehittämisestä
Terveydenhuollosta on yritetty virittää paljon keskusteluja eri foorumeilla. Oikeastaan kaikki kirjoitukset ovat olleet todella mielenkiintoisia ja niitä on julkaistu niin näissä blogeissa kuin lehdissäkin. Mutta miksi kukaan ei jatka keskusteluja kysyvät toimittajatkin?
Keskittämispuheet kilpistyvät siihen, että terveydenhuolto on myös työnantaja ja verotulojen tuoja. Terveydenhuolto on kuntien statusta nostava elementti. Osa kirjoittajista on sitä mieltä, että esimerkiksi päivystys pitäisi keskittää yhä suurempiin yksiköihin mikä toisi enemmän osaamista sillä on tärkeää, että potilas saa äkillisen sairauden sattuessa heti oikeanlaista hoitoa, mutta miten keskitetään suuremmiksi yksiköiksi kun kuntapäättäjät pitävät kiinni saavutetusta päivystyseduista omalla pienellä paikkakunnallaan.Näin tämän aiheen keskustelu ja kehitys ei etene.
Terveydenhuollon pitäisi tuottaa terveyttä ja sitähän se tekee, mutta me emme aina ole aivan selvillä siitä kuinka paljon, minkälaista laadultaan ja millä hinnalla. Joskus palstatilaa saavat enemmän ne potilaat, jotka eivät ole enää potilaita, mutta joille ei löydy seuraavaa sijoituspaikkaa. Pikkupotilaat saavat myös huomiota kun heille lahjoitetaan leluja ja pelejä. Miten on tervehtymisen laita, milloin siitä aletaan tiedottaa väestölle – säännöllisesti: kuinka monta leikattiin, hoidettiin ja millä tavalla ja millä tuloksella. Terveydenhuollon tukiprosesseja jaksetaan korjata, kehittää ja viilata, mutta ydinprosessin tuotosta ei juurikaan juttuja julkisuuteen synny.
Terveydenhuolto on siis vaikea aihe, sillä kustannuksia voidaan säästää vain vähentämällä sairastavuutta. Terveyden tasa-arvo voisi olla kuntapäättäjien keskeisenä ohjenuorana. Sosiaali- ja terveysministeriö on antanut toimintaohjeet terveyserojen kaventamiseen, joka aivan tutkitusti toisi säästöjä, sillä esimerkiksi terveyserojen kaventaminen ehkäisee työkyvyttömyyseläkkeen tarvetta. Vaikka valtiovalta on jo parin vuosikymmenen ajan antanut ohjeita terveyserojen kaventamiseksi, ovat ne osin vain kasvaneet. Varakkaat ovat yhä terveempiä ja köyhät yhä sairaampia. Riskiryhmässä ovat myös köyhät lapsiperheet. Tämän tilanteen korjaamiseksi ei terveydenhuolto voi toimia erillään sosiaalitoimesta, sillä olisi välttämätöntä puuttua terveyserojen taustalla oleviin sosiaalisiin tekijöihin.Tästäkin pitäisi ehkä vielä keskustella edelleen. Ei näissä keskusteluissa ole oikeassa olemisen pakkoa sillä tärkeää olisi myös näkemysten vaihto.
Blogeissa on paljon keskustelua vanhusten hoidosta kustannusten ja valitusten näkökulmasta. Lääninhallitusten käsittelemistä valituksista kootut tiedot ovat saaneet ihmiset pelkäämään vanhustenhoidon puolesta. Kysymyksessä on siis yhteenveto valituksista ja todetuista puutteista, mutta ei kokonaiskuva suomalaisesta vanhustenhoidosta. Onneksi myönteisiäkin tutkimustuloksia ja kuvauksia löytyy.
Vaikka me laittaisimme kaikki rahamme vanhusten hoitoon nykysysteemeillä, se ei tulisi riittämään. On siis tehtävä jotain muuta. Sosiaali- ja terveyspalveluiden tuottamisessa on havaittu suuria kustannus- ja tehokkuuseroja. Näin ollen monissa vanhustenhuollon yksiköissä olisi mahdollista parantaa toiminnan tuottavuutta. Tuottavuutta voidaan parantaa korottamalla henkilökunnan koulutustasoa, vahvistamalla hoitoketjuja, terveysongelmia ehkäisemällä, paremmalla yhteistyöllä geriatrien ja fysioterapeuttien kanssa sekä parantamalla johtamisen laatua. Tätä kaikkea ollaan Uudessa Hämeenlinnassakin tehty ja suunnitellaan tehtäväksi edelleen. Vuorotyötä tekevien hoitotyöntekijöiden työvuorojärjestelyissä on paljon parantamisen varaa. Teknologian hyödyntämisessä on käyttämättömiä mahdollisuuksia. Pitäisi myös tietää mikä on osaamisen taso vanhustyössä tällä hetkellä, hyvässä tarkoituksessa kaikki toimivat, mutta miten. Ehkä vanhuspalvelujen kohoava omakustannus motivoi vanhusten nuorempia omaisia (perillisiä) osallistumaan aktiivisemmin kotihoitoon.
Mielenkiintoinen havainto kunnissa tehdyistä tutkimuksista on, että 61-69 –vuotiaat naiset vähentävät sekä sosiaali- ja terveystoimen että lasten päivähoidon menoja . Tämä saattaa johtua siitä, että tämän ikäiset naiset ovat usein melko terveitä ja toiseksi siitä että he saattavat olla niitä henkilöitä, jotka usein hoitavat iäkkäämpiä sukulaisiaan tai lapsenlapsiaan. Toivoisi tietysti, että tässä ryhmässä olisi myös miehiä, jolloin saisimme hyödyt tuplattua. Sukupuolittaisista vanhusikäryhmistä ainoastaan 80 vuotta täyttäneet naiset lisäävät merkitsevästi kuntien menoja. Samanikäiset miehet eivät lisää menoja, koska puoliso hoitaa heitä pitkään kotona.
Tänään on muoti-ilmiö keskustella netissä; kaikkien kanssa. Jos haluat olla trendikäs käytät myös itse nimimerkkiä. Ei tarvitse paljon ajatella…se on helpompaa. Ajatteleminen on niin raskasta ja pitää olla selvin päin. Nimimerkillä lataat tiskiin mitä soopaa tahansa; valehtelet, syytät, sätit, purat pahaa oloa. Onhan sekin terapiaa. Nimimerkillä voi kirjoittaa myös myönteisiä ja kohottavia asioita; elämisen hyvyydestä toisten ihmisten kunnioittamisesta, mutta…mutta missä ovat nämä kauniit nimimerkkikirjoitukset.
Nimimerkillä kirjoittaminen on hyväksyttyä, se kuuluu sananvapauteen ja sitä me arvostamme. Nimimerkkikirjoittaja on myös hieman arka, epävarma asiastaan ja sen me ymmärrämme. Annetaan anteeksi, niin me aina teemme. Nimimerkkikirjoittajan työnantaja tai sukulaiset eivät välttämättä pidä hänen mielipiteistään tai ne ovat niitä, joita nimimerkkikirjoittaja ei ole koskaan ilmaissut ääneen ja jos on erehtynyt siihen suuntaan puhumaan, nimimerkki on paljastunut ja kaikki romahtaa… siis kulissit. Potkuja ei kai sentään tule. Minulle on vasta hiljattain paljastunut, että netissä surffaa sellaisia henkilöitä, joiden tehtävänä on selvittää nimimerkkikirjoittajien oikea henkilöllisyys. Ja se vasta onkin tekstien sisällön analyysitaitoja vaativa homma. Mitä sillä henkilötiedolla sitten tehdään, jäi minulle epäselväksi, mutta ehkä joku nimimerkki vastaa tähän - omalla nimellään. Sellainen konkari, joka on paljastunut ja sitten siitä seurasi… tämä on pienen selvittelyn arvoinen asia.
Lukijat voivat onneksi valita. Minä luen joskus nimimerkkikirjoituksia ja olen aivan kysymysmerkki. Mitä ihmettä…miksi ihmeessä? Joskus nimimerkki paljastuu minulle - aivan vahingossa. Harvinaista sanontaa nimimerkkinä käyttävä ihminen sanoo sen saman sanonnan tilaisuudessa ja monta kertaa, siis ihminen, jonka olin luullut tuntevani. Tulin epäluuloiseksi, mutta ei kai sittenkään… Mitä synkkiä virtauksia meillä onkaan sisimmässämme. Onhan niistä, siis nimimerkkikirjoituksista hyvä tietää, että mitä muutamat ajattelevat. Jos vaikka HPK-puolueen vallankumous olisi tulossa, niin siellä keskustelupalstoilla se ensimmäiseksi tiedotetaan ja kaikki jumppatytöt, soutajat, hiihtäjät, keilaajat, suunnistajat ja muut toisinajattelijat ehtivät paeta Janakkalaan ja Hattulaan.
Koska minullakin on valinnanvapaus, valitsen sen, etten keskustele nimimerkkien kanssa. Minä haluan dialogia oikean ihmisen kanssa, enkä virtuaalispirituaalin alatyylistä huulenheittoa. Pidän rohkeista, en voi sille mitään, mutta puolustan pelkureita.
|
|
|